keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

R1374: Souris - Riviere au Renard




Tiistaina lähdimme aamupäivällä Sourisista ensin itään ja Prinssi Edwardin saaren itäkärjen kierrettyämme kohti länttä. Tavoitteena oli purjehtia saaren pohjoispuolitse mantereelle. Aluksi purjehdimme mukavasti purjeilla, mutta jonkin verran itäkärjen ja kurssin muuttumisen jälkeen tuulen suunta alkoi olla sellainen, että matkaa jatkettiin konevoimin. 
Matkaa tehtiin kaikkiaan yli 220 merimailia ja satamaan saavuttiin myöhään keskiviikkoiltana. Matkalla tehtiin muutamia valas- ja hyljehavaintoja ja kävimme myös ihailemassa kalliomuodostelmia Roche Percessä. Tässä kohtaa oli myös mukavia tuulia, joten pääsimme jonkin matkaa purjehtimaankin ja mikäs sen mukavampaa kuin aurinkoisessa säässä purjehtiminen. Muutoin matka oli koneella eteenpäin puksuttamista ja vahtivuorojen mukaista ruuanlaittoa ja merivahtia vuoron perään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti