keskiviikko 1. elokuuta 2012

Lustholmen - Bönhamn

Fiiassa nautittiin vielä lounas ennen kuin lähdettiin liikkeelle. Tarkoitus oli lähteä kohti Vaasaa mukavassa lounaistuulessa. Tuuliennusteen mukaan luvassa oli kohtuullista tuulta, joten matka taittuisi hyvässä vauhdissa. Kun rannikon suojista oli päästy hiukan ulos tuuli osoittautui paljon ennustettua kovemmaksi. Isopurjetta reivattiin ja tunnusteltiin tuulta. Autopilottia ei edes kokeiltu, kokemuksesta tiedämme, että tällaisessa kelissä Fiia ei autopilotilla pysy kurssissa. Hetken päästä päätimme luopua Merenkurkun ylityshankkeestä tämän päivän osalta ja otimme kurssin kohti Bönhamnia. Bönhamnissa tapasimme myös tuttuja, joiden kanssa vaihdettiin purjehduskuulumiset. Iltapalan jälkeen tarkistettiin vielä sääennusteet ennen nukkumaanmenoa. Tuuli olisi heikentymässä seuraavana päivänä, joten Suomeen purjehtimista yritettäisiin uudelleen ja toivottavasti paremmalla onnella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti