Matka kohti kisapaikkaa alkoi lennolla saarille. Vahtimme oli koossa kun kohtasimme Juhan Amsterdamin lentokentän juna-asemalla. Lento Amsterdamista Sint Maartenille kesti vajaan yhdeksän tuntia. Tapoimme aikaa katsomalla elokuvia ja koettamalla torkkua välttääksemme aikaeron tuomaa väsymystä.
Marjan varaama abn-huoneisto oli saaren Ranskalle kuuluvalla pohjoisella osalla. Huoneiston isäntää jouduimme hieman odottamaan tapaamispaikassa, mutta hänen saavuttuaan kaikki muu osoittautui olevan juuri kuten oli sovittu.
Netistä saimme selville lähiviikkojen aluksemne Vahinen sijainnin. Edellisen legin purjehtijat olivat kiinnittyneet paria tuntia saapumistamme aiemmin läheisen Marigotin satamaan.
Illan päätteeksi lähibaarissa syödyt pizzat löivät jalat alta ja vahdin jäsenet kaatuivat nukkumaan muun ympärillä olevan maailman vasta alkaessa juhlimaan työviikon päättymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti