keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

R1374: Riviere au Renard -Sept Iles





Parin vuorokauden purjehduksen jälkeen vene kaipasi taas hiukan perushuoltoa, joten torstaiaamuna oli ohjelmassa siivousta ennen kuin lähdimme tutustumaan sataman palveluihin ja lähialueeseen muutoinkin. Illan suussa lähdimme kohti seuraavaa kohdetta, joka oli RDV ohjelman mukainen Sept Iles. Vuorovesi ja virtaukset hidastivat matkan tekoa melkoisesti ja suunnitellusta saapumisajasta myöhästyttiin useita tunteja. Tuulen suunta ei antanut aihetta nostaa purjeita, joten koko matka taittui konevoimin. Sept Ilesissä meitä oli vastassa RDV:n yhteyshenkilö, joka piti meistä hyvää huolta koko sen ajana kun olimme satamassa. Ohjelman mukaan olisimme täällä muutaman päivän, joten ohjelmaan mahtui hyvin mm. pyykinpesu, johon olikin hyvät mahdollisuudet läheisessä armeijan tukikohdassa, jonne meille oli järjestetty sekä suihkut että pyykinpesumahdollisuudet.
Suhteellisen pieni kaupunki oli varsin pian nähty, varsinkin kun lauantaina vuokrasimme polkupyörät, joilla pääsi kaupungin päästä päähän mukavan nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti