torstai 26. heinäkuuta 2012

Laitemurheita

Veneissä tuntuu olevan aina jotain korjattavaa. Tällä kertaa rikkoutui eskaaderin toisen veneen, s/y Aquilan, kylmälokeron jäähdytyslaite. Tarkemmin laitteesta rikkoutui pieni tuuletinmoottori, jota ilman lokero ei enää jäähtynyt. Pikainen ratkaisu oli siirtää kylmässä säilytettävät elintarvikkeet Fiian lokeroon. Keskiviikosta oli siis tulossa kiireinen kauppapäivä. Jaakko aloitti varaosan etsimisen tiedustelemalla puhelimitse maahantuojalta olisiko osaa saatavissa Ruotsin puolelta jostain sijaintimme läheltä. Saadut tiedot eivät olleet lupaavia. Espoossa varaosa oli kyllä hyllyssä, mutta tämä ei meitä juuri nyt auttanut.
Kylmälaitteen rikkoutunut moottori. Kuva: Jaakko Suhonen
 Näin alkoi oli kiireinen kauppapäivä kaupungilla osan miehistöistä hakiessa puuttuvaa varaosaa ja osan täydentäessä veneiden ruoka- ja juomavarastoja. Miehistöt molemmista veneistä sukkuloivat veneiden ja keskustan väliä useaan eri otteeseen. Lopuksi iltapäivän jo päättyessä oli veneet lastattu ja miehistöt ravittu improvisoidulla pyttipannulla. Tarvittavaa kylmälaitteen varaosaa ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistuttu hankkimaan, mutta tilannetta paransi Jaakon löytämä kannettava jäähdytyksellä varustettu kylmälaukku. Vaikka päivä oli jo kääntymässä iltaan päätimme aiemman suunnitelman mukaan lähteä kohti etelää. Tuuli oli päivän mittaan ollut heikkoa ja jälleen kerran mastot pysyivät tyhjinä kun moottoroimme suuntana Trysundan saari.
FIIA valmistautuu rantautumaan Trysundan satamaan. Kuva: Maarit Suhonen
Tavallisesti keskellä sesonkia Korkean Rannikon satamat alkavat täyttyä ennen iltaa ja hieman arvelutti olisiko satamassa tilaa vielä myöhään saapuville. Ehkä parin aiemman viikon koleat ja sateiset säät ovat muuttaneet veneilijöiden suunnitelmia, sillä iloksemme huomasimme saapuessa, että laiturissa oli vielä hyvin tilaa. Illan kruunasi saaren pohjoispuolen lahden rannalla grillatut entrcoteet ja salaatti, jotka maistuivat raikkaan merituulen kera.

2 kommenttia:

  1. Yritin lukea jäähdytyslaitteiden huollosta ja myös sinun kirjoituksesi luin. Yritän ihmetellä oman jäähdytyslaitteen ongelmaa täällä Naantalissa. Mielenkiintoista luettavaa veneiden kylmälaitteista. Ilmeisesti veneiden kylmälokeron jäähdytyslaitteet ovat erilaisia ja tämän takia varaosan hankkiminen voi olla hankalaa. Yhden sivun löysin jäähdytyslaitteiden korjaamiseen liittyen mutta en mainintaa veneiden kylmälaitteista huomannut. Onneksi pystyitte käyttämään jäähdytyksellä varustettua kylmälaukkua. https://www.ach-system.fi/jaahdytys-lammitys/raisio-naantali

    VastaaPoista
  2. Kylmälaitteet jakautuvat päätoimisesti kahteen eri tekniikkaan. Halvemmat ja hieman vähemmän tehokkaat toimivat petier-elementin avulla jonka tunnistaa rivoitetusta kylmentävästa elementistä. Nämä ovat käytössä kylmälaukuissa ja harvemmin veneiden kylmälokeroiden kylmentämisessä. Veneisssä lokero kylmennetään yleisemmin kylmäkompressorilla joka saattaa olla varustettu myös merivesikiertoisella kylmäkierukalla. Kannattaa etukäteen selvittää missä saariston kaupungeissa ja telakoilla on oman laitteen edustus ja huolto.
    Jos tilat veneessä sallivat on 12/230 voltin kylmälaukku hyvä olla varalla jotta kylmälokeron kylmennyksen rikkoutuessa ei miehistön tarvitse ryhtyä kilpaa syömään ruokavarastoa tyhjäksi.

    VastaaPoista