perjantai 6. heinäkuuta 2012

Akkuja

Kesä on vihdoin tullut helteineen! Ja vielä parasta tässä on se, että myös loma alkaa tänään. Keävt on ollut kiireinen ja vaikka s/y FIIA laskettiin veteen toukokuun ensimmäisellä viikolla, ei purjehtimiseen ole löytynyt vielä aikaa. Vuosi vuoden jälkeen sitä hämmästyy kuinka monta tuntia vesillelaskuun pitää uhrata. Tänäkin vuonna veneen välttämättömät huoltotyöt vaativat useana iltana kyykkimistä milloin veneen pilssiä puhdistaen ja milloin maalitelan kanssa pohjaa maalaten.

Uutta tänä vuonna on veneeseen lisätty uusi toinen kulutusakku. Viime syksyn purjehduksella veneessä uudesta asti olleet akut tulivat käyttöikänsä päähän. Talven mittaan tuli mietittyä miten veneeseen saisi lisättyä kahden olemassa olevan akun lisäksi vielä kolmannen kulutusakun. Veistämön jäljiltä veneeseen oli asennettuna kaksi tavallista 70 ampeeritunnin akkua jotka riittivät käytössä kun laiturissa yhdisti veneen maasähköön.
Akut ovat salonkiin laskeutuvan portaikon alla aivan moottorin edessä. Tilaa kolmannelle akulle on niukasti. Lopulta ratkaisuksi löytyi akkujen vaihtaminen Optiman kierresylinteriakkuihin. Kulutusakkuja varten etsittiin oma erillinen laatikko ja starttiakku sai puolestaan käyttää aiemman asennuksen laatikkoa. Kulutusakut ovat Optiman keltakantisia ja starttiakku vastaavasti punakantinen. Ampeerituntien lisäys ei ollut niin suuri kuin olisi voinut toivoa mutta vastaavasti aiempiin akkuihin verraten Optima antaa enemmän virtaa ja voidaan purkaa enemmän. Käyttökokemuksista kirjoittelen sitä mukaa kun kesän purjehdus etenee.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti