tiistai 17. heinäkuuta 2012

Takaisin "arkeen"

City-viikonlopun jälkeen oli aika miettiä tulevaa viikkoa. Lähtö takaisin kohti Vaasaa torstain ystävien häihin oli sovittu jo aikoja sitten, mutta piti miettiä minne Fiia häähumun ajaksi ankkuroidaan. Umeå on Ö-vikistä katsottuna kovin pitkän purjehduksen päässä, joten valitsimme tukipaikaksi Ö-vikin. Se tarkoittu myös sitä ettei kovin kauaksi kaupungista lähdettäisi.  Pohdinnan jälkeen päätimme lähteä pariksi päiväksi ottamaan aurinkoa ja saunomaan Malmön saarelle.

ÖSS
 Ensimmäinen stoppi oli ÖSS:n tankkauspisteellä. Samalla teimme tiedusteluretken satamassa ja saimme sovittua Fiialle laituripaikan hääviikonlopun ajaksi. Tämän jälkeen jatkoimme matkaa Malmön saarelle. Takatuuli nostatti pelkän isopurjeen. Genua ei olisi tällä tuulella vetänyt ollenkaan emmekä innostuneet nostamaan edes spinnua. Matkaan ei silti kauaa aikaa mennyt ja pian olimmekin jo laiturissa.
Iltapäivällä teimme kävelyretken saaren  itärannalle. Siellä oli suuret veden ja jään sileiksi hiomat kalliot vastakohtana Sandvikenin lahden hiekkarannalle. Matkalla tutkimme myös useita vuosituhanten taakseen jättämiä rantaviivoja, jotka paikoin erottuivat varsin selkeästi ja veden pyöreiksi hiomat kivet paljastivat entisen rannan paikan erittäin hyvin.
Edessä oli kaksi iltaa saunomista ja yksi rantapäivä.

Muinaista merenrantaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti