keskiviikko 17. joulukuuta 2014

17.12. St. Lucia, Marigot Bay

Tobago Caysin illallista sulateltiin vielä kun keula oli jo kohti St. Lucian saarta. Matkan toiseksi viimeinen satama Marigot Bay oli meille ennestään tuttu vuoden 2012 Karibian purjehdukselta. Tuuli oli jälleen jotain muuta kuin ennusteet antoivat ymmärtää. Pohjoinen puolen tuuli asetti pitkästä aikaa purjeet kryssiasetuksille. Hyvää vauhtia riitti tuskin yli puolen yön kun moottori käynnistettiin. Isopurje jalustettuna keskelle ja purjeet tiukattuina yövahdit ajoivat alusta pimeään yöhön.
Aamiaisen jälkeen St. Lucian saari oli ilmestynyt styyrpuurin partaalle.
Ykkösvahti ylitti jälleen keittiössä itsensä ja tarjoili lounaaksi loistavan kala-aterian. Marlin pihvejä kyyditti valkoviinipohjaan tehty kastike ja sipulimaidolla herutettu perunamuhennos täytti vatsat. Miksi syödä maissa kun niin hyvää ruokaa oli alati tarjolla kuunarissa. Illan ateria oli kuitenkin sovittu jo maihin. Lahdessa kuunari käänettiin perä kohti lahden pohjaa ja kiinnitettiin perästä vanhaan JJ:n laituriin. Päällikkö hyppäsi töijauksen jälkeen dingiin selvittämään meitä maihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti