maanantai 8. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivä Atlantilla

Juhla keskellä Atlanttia
Suomen itsenäisyyspäivän, 6. joulukuuta, aamu oli aurinkoinen ja lämmin.
Aloitimme päivän klo 8.30 lipunnostolla. Suomen lippu nostettiin
isomastoon juhlallisin menoin Porilaisten marssin soidessa, jonka jälkeen
kohotimme maljan isänmaalle. Juhlapuheiden jälkeen lauloimme Maamme-
laulun. Tämän jälkeen jatkui itsenäisyyspäivän juhlaillallisen valmistelu.
Karjalanpiirakoita oli leivottu jo edellisenä päivänä, samoin
koristelutyöryhmä oli ahkeroinut jo edellisenä päivänä, mutta tehtävää
riitti myös tälle päivälle. Lounas nautittiin normaaliaikaan ja muutenkin
vahdot toimivat kuten muinakin päivinä.
Juhlaillallinen
II-vahti oli valmistanut juhlaillallisen, joka tarjoiltiin yläkannella.
Tonnikalafileen ja kermaperunoiden lisäksi tarjolla oli kasviksia ja
jälkiruuaksi saimme täytekakkua. Ohjelmatyöryhmä oli valmistellut
illallisen ajaksi sopivaa musiikkia. Juuri ennen illallisen alkua onkeen
tarttui kala, joka kuitenkin pääsi irti. Olisikin ollut sääli lykätä näin
herkullinen illallinen vaikka, kalansaalista onkin odotettu jo useita
päiviä. Erittäin onnistunut itsenäisyyspäivä ja mukava juhla. Virallisesta
ohjelmasta puuttui vieraiden kättely, koska kukaan ei varsinaisesti
saapunut alukselle itsenäisyyspäivän, vaan kaikki olivat paikalla jo heti
aamusta.

Purjehduksen osaltakin on aina vain parempaa kerrottavaa. Pasaati tuulet
ovat vihdoin olleet tasaisia jo useamman päivän ajan, ja tuulta on ollut
riittävästi, joten olemme voinee purjehtia. Tämä on kohottanut kaikkien
mielialaa ja omia merivahteja odotetaan taas uudella innolla. Barbados
lähestyy nyt entistä nopeammin. Pilvettömät yöt ja täysi kuu ovat tehneet
yöpurjehduksesta muutenkin miellyttävää, vaikkakin kuu häiritsee muiden
taivaankappaleiden näkymistä.

Paluu arkeen
Kaikkien juhlien jälkeen koittaa arki, niin myös meille. Tosin Helenalla
tehdään normaalityöt kaikkina päivinä, myös juhla- ja pyhäpäivinä.
Maanantaiaamu Helenalla ei tokikaan tunnu samalta kuin maanantaiaamu
työmaalla, täällähän ollaan lomalla. Merivahti purjehtii, mutta stanby-
vahtien osalla on aluksen ruuanlaitto ja siivoustyöt kaikkina päivinä.
Olemme siirtyneet käytäntöön, että merivahti valmistaa klo 7.30
tarjoiltavan aaimiaisen, näin ollen 04-08 standby-vahti saa nukkua
pitempään. Tämän jälkeen aamun standby-vahti (08-12) tiskaa aamiastiskit,
leipoo leivän ja valmistaa lounaan, iltapäivävahti (12-16) tiskaa
lounasastiat ja suorittaa päivittäissiivouksen (imurointi ja moppaus,
vessojen ja suihkujen pesu sekä pintojen desifiontipyyhintä). Illan
ensimmäinen puolivahti (16-18) valmistaa illallisen ja toinen puolivahti
(18-20) tiskaa illallisastiat. Muut standby-vahdit saavat levätä ellei
kannella tarvita lisäapua.

Puolimatkassa
Eilen illalla olimme Atlannin ylityksen puolivälissä ja ns. puolimatkan
krouvi olikin auki muutamia minuutteja. Näillä näkymin saavumme vajaan
viikon sisällä Barbadokselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti