sunnuntai 21. joulukuuta 2014

21.12. Helsinki

Seikkailupurjehduksen viimeinen legi alkaa olla muutamaa mailia vaille valmis, kun saavuimme puolen yön jälkeen Helsinkiin. Takana on vuorokauden verran matkantekoa Martiniquelta kohti kotia. Näin nopeasti sujui paluumatka verrattuna liki neljä viikkoa kestäneeseen menomatkaan. Pää tuntuu olevan vieläkin jossain matkalla ja ihmettelee lattiaa ja sohvaa, jotka eivät keinu ja sitä ettei mistään kuulu meren ääniä. Edessä on myös ensimmäinen yö pitkään aikaan oikeassa sängyssä lakanoiden välissä. Nyt saa matkaa varten hankitut silkkiset makuupussit jäädä kassiin. Myöskään vahtikavereita ei ole enää majoittunut samaan huoneeseen eikä tarvitse kiivetä kolmannen kerroksen punkkaan. Nyt vain pää tyynyyn ja huomenna vielä jaksetaan matkan viimeinen etappi Vaasaan.
Tulevina päivinä puretaan matkan aikana otetut kuvat ja videot ja rikastetaan blogikirjoituksia. Matkan GPS-koordinaattitietoja ja karttakaappauksia lisätään myös kuvien lisäksi blogikirjoituksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti